Journalistipalkinto 
Pekka Isakssonille
Toimittajapiireissä kerrotaan itseironista tarinaa äidistä, jolla oli kaksi poikaa: "Toisesta tuli toimittaja, ja toinenkin keskeytti opintonsa."
Keminmaan Puukkokummussa elää vanha, pieni äiti-ihminen, johon tämä hauska tarina sopii sopii harvinaisen huonosti. Hänellä on kylläkin kaksi poikaa, ja toisesta tuli toimittaja. Mutta opintojen keskeyttämisen sijasta pojat jatkoivat ja jatkoivat opintojaan, kunnes molemmista tuli tohtoreita.

Tänään palkitsemme pojista toisen, sen toimittajan: Pekka Isakssonin, jolle Yleisen Lehtimiesliiton hallitus on päättänyt myöntää liiton Cay Sundström-palkinnon.
Pekan journalistisella uralla on mittaa yli 20 vuotta, kun lasketaan yhteen hänen 1970-luvulla alkaneet eripituiset kesä- ja talvitoimittajakautensa Kansan Tahdossa. YLL:n jäsen Pekka on ollut 21 vuotta. Hän on tehnyt Pohjois-Suomen vasemmistolehdessä kaikkia muita paitsi päätoimittajan töitä. Hänen jutuilleen tyypillistä on tietopuolisen aineksen runsas viljely, luistava tyyli ja mitä melkoinen pituus.
Pekan toimittajaura alkoi kesken Tampereen yliopiston tiedotusopin opintojen. Kansan Tahdosta hänet pian tempaistiin kansandemokraattisen liikkeen toimitsijaksi: nuorisoliittoon, vaalityöntekijäksi ja SKP:n Lapin valistussihteeriksi. Puoluemiehenä aikansa heiluttuaan hän palasi rakkaisiin toimituskuvioihin, kunnes 40 ikävuoden korvilla aikuisopiskelija hänessä nosti päätään.
Niin Pekka jäi opintovapaalle, ja eipä aikaakaan kun hänet irtisanottiin lehden työntekijöitä vähennettäessä. Tämäkään ei estänyt häntä palaamasta Kansan Tahtoon tekemään sijaisuuksia. Mies tuli ja meni, opiskeli ja tutki, opetti välillä yliopistossa toimittajia ja oli  taas itse toimittajana.
Pitkäjänteinen pätkätyöläinen pusersi kymmenessä vuodessa itsensä tohtoriksi. Hänen väitöskirjansa Kumma kuvajainen hyväksyttiin vuosi sitten, jolloin Oulussa vietettiin Pekan yhdistettyjä 50-vuotis- ja tohtorijuhlia.
Väitöstutkimus käsitteli saamelaisia rotututkimuksessa. Rasismi laajemminkin ottaen on Pekan kiinnostuksen kohde, ja hän on kirjoittanut kirjoja ja monia lehtiartikkeleita rasismin aatehistoriasta ja ilmenemismuodoista kuten orjakaupasta ja muukalaiskammosta.
Tohtorin arvo ja työskentely yliopistossa ei ole vahingoittanut Pekan journalisista otetta. Itse asiassa hän on oiva esimerkki siitä, että varttuneella iällä opiskeleminen ei pilaa pesunkestävää toimittajaa. Varmuuden vuoksi Pekka tekee tänäkin kesänä työnpätkän Kansan Tahdon toimituksessa.