Lehtiä
KULTTUURIVIHKOJEN SYKSYN SUURALBUMI 4-5/2011

Teema 1: YLE
  * Sivistyslaitos ja kulttuuri-instituutio
Yleisradion korvaamattomuutta ja sen riippumattomuuden tärkeyttä ei
ole suomalaisessa keskustelussa riittävästi ymmärretty, väittää
viestinnän tutkija Jorma Mäntylä.
  * BBC on yhä esikuva
Isossa-Britanniassa yleisradioyhtiön budjettirahoitusta ei kannata
juuri kukaan eikä BBC:n hallintomallin muuttamiseenkaan ole paineita,
kertoo professori Hannu Nieminen.
  * Kokemuksia budjettirahoituksesta Hollannista
Hollannin sosialistipuolueen kansanedustaja Jasper van Dijk vaatii
lakia, joka takaa julkisen yleisradiotoiminnan riippumattomuuden.
  * Elinehto elokuvalle
Jos Yleä ei olisi, vain kaupallinen elokuva pärjäisi, todistavat
Jouko Aaltonen, Aleksi Bardy ja Kanerva Cederström.
  * Koko kansan sähköinen teatteri
Ylen Televisioteatteri toi näytelmätaiteen olohuoneisiin. Mutta miksi
sitä ei ole enää?
  * Kuunnelma pitää pintansa
"Kuunelma on samalla tavalla visuaalista taidetta kuin kirjallisuus
tai musiikki", sanoo ohjaaja-dramaturgi Juha-Pekka Hotinen.

Teema 2: MARX, NIETZSCHE JA POSTMODERNI
  * Marxin ylistys
Maailmankuulu kirjallisuustieteilijä Terry Eagleton kertoo, miksi
parta-Kalle on yhä ajankohtainen.
  * Hukkasiko sivistyneistö ihanteensa?
Vasemmistointellektuellit joutuivat kauas tasa-arvoihanetista
tukeutuessaan Nietzscheen, väittävät ruotsalaisajattelijat David
Brolin ja Göran Fredriksson.
  * Postmoderni Nietzsche menee mailleen
Nietzscheä on luettu epäpoliittisesti ja ummistettu silmät hänen
ajattelunsa demokratian ja humanismin vastaiselta sisällöltä. Nyt
tätä ilmiötä on alettu vakavasti kyseenalaistaa, todistaa professori
Vesa Oittinen.

Teema 3: TURISMI
  * Turisti kävi, katsoi ja koki
Itä-Aasian tutkija Taru Salmenkari pohtii turismin etiikkaa.
  * Aasian kolmas sukupuoli
Turisteja baareissa viihdyttävien ladypoikien kohtalo on julma.
Raportti Kambodzhasta.
  * Työmatkalla lomakohteessa
Kirjailija Hannu Niklanderin matkaessee Rhodokselta.
MUITA AIHEITA
  * Kalevi Seilonen 1937–2011
Runoilija Ilpo Tiihonen muistelee keväällä kuollutta kollegaansa.
  * Verbaalinen röntgensäde
Elmosta kuulu Juhani Peltonen oli monipuolinen sanataituri. Kari
Saviniemen essee.
  * Sodankylän elokuvajuhlat 2011
Festaripaketissa mm. malilaisohjaaja Souleymane Cissén haastattelu.
  * Kaugummi
Norjalaisen Martin Ernstsenin ajankohtainen sarjakuva.
  * Runoja
Rita Dahl, Mikko Räty.
  * Jouni Avelinin, Martti Bergerin ja Markku Soikkelin kolumnit.
  * Ja paljon muuta.
  100 sivua!
Tilaukset ja irtonumerot
Irtonumero vain 9,90 e.
Irtonumerot Akateemisesta Kirjakaupasta tai noin viikon
toimitusajalla kustantajalta: tilaus(ät)kulttuurivihkot.fi
(postikuluja ei veloiteta, vaan hinta on kustantajaltakin tilattaessa
vain samaiset 9,90 e).
Kestotilaukset ja tarjoukset: http://www.kulttuurivihkot.fi