Kulttuurimatka Lapualle

Kulttuurimatka Lapualle

Kesän 2011 kulttuurimatka suuntautui Lapualle, joka on päässyt historiaan Vihtori Kosolan johtaman oikeistolaisen kansanliikkeen syntypaikkana. Nykyisin Lapuan liikkeen pääpaikka, Kosolan talo toimii kirjakauppana.

Lapua on hiippakuntakeskus, ja sen Carl Ludvig Engelin piirtämässä tuomiokirkossa on Suomen suurimmat urut. Kirkon pihassa on sodissa kaatuneiden sankarihaudat, sotaan liittyviä patsaita sekä kaksi tykkiä. Myös kirkon sisätilojen maalaukset ovat uhkaavia, jopa pelottavia, toisin kuin seurakuntakeskuksen pihassa sijaitsevan uuden lastenkirkon lempeä toteutus.

lapua_02
Matkan isäntä kaupunginjohtaja Paavo Latva-Rasku kertoi Lapuan tulevista näkymistä, ja patruuna Jussi Muilun opastuksella tutustuttiin Paukun kulttuurikeskukseen.
lapua_07
Kai Pöntinen esitteli Lapuanliikkeen museon ja toimi oppaana jokiristeilyllä.
lapua_08
Jokilaakson puutarhaa, tuomiokirkkoa, Kosolan taloa sekä kaupungintaloa esitteli Marita Vaahtoniemi.

Monet muistavat Lapuan rauhanajan eniten uhreja vaatineesta onnettomuudesta, jolloin Paukun patruunatehtaan räjähdyksessä kuoli 40 työläistä. Heistä suurin osa oli nuoria naisia ja äitejä. Nykyisin alue toimii Paukun kulttuurikeskuksena, jossa on mm. taidemuseo, valokuvamuseo, kirjasto, musiikkiopisto ja uusimpana valmistumassa kansainvälisen toiminnan keskus.

Muut kuvat: Kosolan talo, Lapuan tuomiokirkon maalaus, Lasten kirkko, Kulttuurikeskus Paukku  ja Jokilaakson matkailupuutarha.

lapua_06 lapua_09 lapua_10 lapua_11 lapua_13