Opintomatka Osloon

Opintomatka Osloon

Yleisen Lehtimiesliiton opintomatkalle elokuiseen Osloon osallistui 14 liiton jäsentä ja seuralaista. Kuuteen matkapäivään mahtui poliittisen ohjelman ohella myös retkiä, joita tehtiin Viikinkilaivamuseoon, Holmenkollenille, Vigelandin veistospuistoon ja Oslovuonon saarille. Matkan mahdollisti Suomalais-norjalaisen kulttuurirahaston apuraha.

Päätoimittaja Bjørgulv Braanen otti opintomatkalaiset vastaan Klassekampen -päivälehden toimituksessa. Braanen on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistanut lehtensä levikin 15 000 kappaleeseen, millä maolaisten äänenkannattajana aloittanut, nykyisin sitoutumattomasti vasemmistolainen Klassekampen sijoittuu seitsemännelle sijalle Norjan valtakunnallisten sanomalehtien sarjassa.

Norjan sosialistisen vasemmistopuolueen SV:n hallituskokemuksista kertoi ympäristöministeriön poliittinen valtiosihteeri Ketil Raknes Oslon Parlamenttitalolla. Neljän prosentin äänikynnyksen tuntumassa viime aikoina sinnitellyt SV uskoo pysyvänsä parlamentissa ensi vuoden vaalien jälkeenkin, mutta seitsemän vuotta hallinneen punavihreän koalition kohtalo saattaa olla vaakalaudalla.

Suomen Oslon suurlähettiläs Maimo Henriksson esitti residenssissään katsauksen Norjan politiikkaan ja talouteen. Öljyrikas Norja on selvinnyt vähin vaurioin Euroopan finanssikriiseistä ja EU-jäsenyyden kannatus on nyt ennätyksellisen alhaalla.

Öljytulojen käyttöä ja niitä ulkomaille sijoittavan Hallituksen eläkerahaston toimintaa selostivat valtiovarainministeriön talouspoliittisen osaston apulaisjohtaja Per Mathis Kongsrud ja sijoitusjohtaja Bjørn From ministeriön tarkoin vartioidussa rakennuksessa, jota edelleen remontoidaan viime vuoden pommi-iskun jäljiltä. Lajissaan maailman suurimmalla, lähes 500 miljardin euron rahastolla on tiukat moraalisäännöt, jotka kieltävät sijoitukset mm tupakkateollisuuteen ja eräisiin asetehtaisiin.

Oslon kaupunkia hallitsevan oikeistokoalition näkemyksiä valotti kaupungintalolla apulaiskaupunginjohtaja Kristin Vinje. ”Maailman sähköautopääkaupungiksi” pyrkivä Oslo tarjoaa ilmaisen sähkön ja parkkipaikat sekä verovapauden sähköautoille, joita kaupungissa nyt on 2 500. Kunnallisia latausasemia on vuoden lopulla 500.

Ammatillisen keskusjärjestön tiedotuspäällikkö Øyvind Hansen kertoi LO:n ja torin toisella laidalla päämajaansa pitävän sosialidemokraattisen Työväenpuolueen läheisestä yhteistyöstä. LO rahoittaa pääministeripuoluetta ja tukee sen politiikkaa osaksi omistamansa A-pressenin kymmenen paikallislehden kautta.

kuva_1
Yleisen Lehtimiesliiton opintomatkalaiset ja valtiosihteeri Ketil Raknes Stortingetin portailla.
kuva_2
Klassekampenin toimituksesta mukaan saatiin lehden punainen paita.