Saksan vasemmiston seuraava tulikaste syyskuussa
Die Linken kannatus gallupeissa 9–10 prosenttia
Kaksi vuotta sitten perustettu Saksan uusi vasemmistopuolue Die Linke sai useimpien eurooppalaisten sisarpuolueittensa tavoin kokea pettymyksen EU-vaaleissa. Mielipidemittaukset näyttivät vielä keväällä hyviltä, mutta kannatus jäikin vain 7,5 prosenttiin.
Tällä tuloksella Linke kuitenkin on Euroopan parlamentin radikaalin vasemmiston suurin tekijä: sillä on kahdeksan meppiä, joista Linken toinen puheenjohtaja Lothar Bisky johtaa myös yhteistä GUE/NGL- ryhmää, johon kuuluu noin puolet vasemmistolaisista europarlamentaarikoista. Toinen puoli kuuluu Euroopan vasemmisto-puolueeseen.
Tuskin on EU-vaaleista toivuttu kun Saksan puolue rynnistää seuraaviin. Tärkeät liittopäivävaalit pidetään jo syyskuun lopulla.
Talouskriisi on painanut myös Saksan vasemmiston kannatusta alaspäin, mutta Eurooppa-seminaariin osallistunut Linken ehdokas, Berliinin maapäiväedustaja Stefan Liebich uskoi puolueensa saavan 9–10 prosenttia äänistä.


Itää ja länttä, antikapitalisteja ja ay-aktiiveja
Jos on Suomen vasemmistossa ristivetoa, on Saksassa ”ryhmäkuntalaisuutta” vieläkin enemmän.
Die Linke syntyi entisen Itä-Saksan sosialistisen PDS-puolueen ja lännen kahden erilaisen vasemmistoliikkeen pohjalle. Perinteet ovat poikkeavia, ja mukaan tuli myös Saksan demaripuolueen jättänyt sen entinen puheenjohtaja Oskar Lafontaine. Hänet nimettiin Linken toiseksi puheenjohtajaksi.
Länsisaksalaista taustaa Linkessä on monilla ay-aktiiveilla. Lännestä kotoisin on myös radikaalien nuorten antikapitalistinen liike, joten eri ryhmittymien näkemysten yhteensovittelussa riittää tekemistä.

”Oikeisto vohki meidän tavoitteet”
Saksassa kuten monessa Euroopan maassa on vasemmiston kannatus laskenut finanssikriisin aikana, mikä on yllättänyt puolueet.
Karmein äänikato on käynyt Italiassa, josta ei valittu EU-parlamenttiin enää yhtään radikaalin vasemmiston edustajaa, kun heitä edellisessä europarlamentissa oli yhteensä 13, useammasta eri ryhmittymästä. Vasemmistopuolueiden yhteinen kannatus EU-vaaleissa jäi 4,5 prosenttiin, vuonna 2004 ääniosuus oli 6,5 prosenttia.
–Oikeiston talousohjelma on Saksassa purrut, hallitus on kyennyt näyttämään jämäköitä otteita, kun meillä on ollut tarjota lähinnä mielikuvia. Oikeisto on vohkinut meidän tavoitteemme, selitti Stefan Liebich.

Eurovasemmisto yhtenäisemmäksi
Stefan Liebich toivoi eurovasemmiston yhtenäisyyden paranemista, millä hän viittasi kahden EU-ryhmän olemassaoloon.
Liebichin mukaan Linke toivoo Euroopan vasemmisto-puolueen muuttumista pohjoismaisen vasemmiston suuntaan ja vanhan kommunistisen hapatuksen jäämistä vähemmälle.
Myös Vasemmistoliitto on lähestymässä Euroopan vasemmisto-puoluetta. Vasemmistonuorten entinen puheenjohtaja Jussi Saramo katsoi keskustelussa, että Vasemmistoliiton tulisi liittyä Euroopan vasemmisto-puolueeseen.
MAIJA AALTO