Pertti Stranius: Vähän karvas jälkimaku (2014)

image

Vähän karvas jälkimaku (Kirjokansi 2014, 146 s.) on tutkija-toimittaja Pentti Straniuksen ensimmäinen kaunokirja. Sen on kustantanut joensuulainen Kirjokansi, joka mainostaa novellikokoelmaa seuraavasti:

”Elämältä maistuvia kuolemanovelleja yhdistää se, että kirjailija lähestyy kerronnan kohteitaan lämpimän surumielisen ilkikurisesti. Kertomuksissa liikutaan suomalaisella maaseudulla, Suurella Kirkolla ja myös itänaapurissa. Makaaberi nauru vapauttaa meidät elämään.

Pentti Stranius kasvoi aikuiseksi Keski-Pohjanmaalla. Sittemmin hän opiskeli 1970-luvulla kuusi vuotta Neuvostoliitto-nimisessä utopiassa. Maa oli ryysyköyhälistön kasvatille riemukkaan monitahoinen elämänkokemus: toisinajattelijatkin tulivat tutuiksi.

Työt ovat vaihdelleet arkisto- ja koulumaailmasta yleisradioon ja sosiaalialan hommiin. Pisimmät putket täyttyivät elokuva-arkistossa Helsingissä ja Karjalan tutkimuslaitoksella Joensuussa. Sittemmin pätkätyöläisen niukka elämä on opettanut Straniuksen vaatimattomaksi sivulliseksi. Nykyinen kotipaikka Lieksa on tarpeeksi syrjässä aitoon öisinajatteluun ja outoihin mielipiteisiin: kun muuttaa pienempiin ympyröihin, maailmankuva saattaa laajentua. http://blogit.kansanuutiset.fi/oisinajattelija/

Kirjaa voi tilata osoitteesta www.kirjokansi.fi/kirjat hintaan 24 €.