Syyskuussa Pärnussa hotelli Puhkemajassa pidettiin YLL:n hallituksen ja historiatoimikunnan yhteinen seminaari kansandemokraattisen lehdistön historian kirjoittamisen tämänhetkisestä tilasta ja lehdistön historiaan liittyvien opinnäytteiden tekemisestä.
Sisko Kiuru ”Ajatuksia Aimo Ruususen lisensiaatin työstä”
Luin tekstin suurella riemulla. Käsillä on entisten kansandemokraattisten lehtien toimittajien kannalta erityinen työ.
Tekijä ehti tutustua Neuvostoliittoon ja osaa kielen. Hän on voinut ja osannut käyttää lähteenä venäläisten venäjänkielisiä tekstejä. Tuloksena on syvällisempi ja perusteellisempi ymmärrys NL:n kehityksestä, kuin muissa tutkimuksissa, joihin olen törmännyt. Eikä tämä koske vain tarkasteluvuosia. Ja tieto on kirjoitettu selvällä kielellä, ilman turhia koukeroita.
Lähdeteoksina mainituista 225 tutkimus- ym. teoksesta on venäjänkielisiä peräti 29 eli yli 12 %. Niissä on tärkeitä teoksia tarkasteluajalta sen ajan NL:n ja sen tiedotustavan ymmärtämiseksi.
Kaikkein kiinnostavampia ovat kuitenkin kirjat, jotka on julkaistu NL:n luhistumisen jälkeen. Erityisen tärkeä on Jakovlevin kirja, olihan kirjoittaja vuosikausia neuvostojohdon lähipiirissä ja NL:n viimeiset vuodet jopa poliittisen toimikunnan jäsen. Niissä on paljon ainakin minulle uutta tietoa. Näiden tietojen kaivaminen esiin ja kirjoittaminen ulos on urotyö.
Aimo Ruususen työssä on mielestäni tärkeitä oivalluksia. Ensiksi se, että Tshekkoslovakian vuosi 1968 on taitekohta NL:n kehityksessä. Siitä alkoi uusi kiristymisen vaihe, joka johti ns. pysähtyneisyyden kauteen. Saamaan on kiinnittänyt huomiota myös Mauno Koivisto julkaisuissaan.
Se, että neuvostojärjestelmä oli käytännössä täysi vastakohta sille, mitä sen selitettiin olevan, lienee meille kaikille selvää vähintään nyt. Itse kullekin se valkeni eri aikoina ja eri yhteyksissä. Sitä paitsi toimittajan oma näkemys vaikutti vain vähän toimitustyöhön, kun siitä etsitään kriittisyyttä.
Olin toisella luokalla supistetussa maalaiskoulussa, kun suursota loppui. Huhtikuulta 1945 minulla on ensimmäinen jäsenkirja Mikkelin kansanvaltaisten nuorten varhaisnuorisojaostosta. Olin pioneeri tai ohjaaja seuraavat 15 vuotta.
Ensimmäisen kerran muistan ihmetelleeni Neuvostoliiton elintasoa, kun olin oppikouluaikoina silittämässä laulajattarien upeita esiintymisasuja Mikkelin teatterin takahuoneessa. Taitelijoiden siviiliasut olivat näet kehnompia kuin meillä evakossa, kun kaikki omaisuus oli palanut talvisodan ensimmäisenä päivänä Viipurissa.
Neuvostoliitosta ei kansandemokraattisissa järjestöissäni noina vuosina puhuttu poikkipuolista sanaa.
Ensi kerran muistan kapinoineni ns. vanhempien järjestöjen tahtoa vastaan talvella 1953, kun Stalinin kuolinviikolla yritettiin estää meitä tanssimasta nuorison illanvietossa. Tanssittiin, eikä Stalin haudasta noussut!
Tällä tarkoitan osoittaa, että ainakaan maaseutukaupungin kd-järjestöissä ei keskusteltu Neuvostoliitosta. Eikä meillä kotona luettu ns. porvarillista tietoa NL:n asioista. Kriittisyyteen törmäsin vasta muutettuani 1956 Helsinkiin. Sirola-opisto oli 1959-60 vielä vanhoillaan. Sen jälkeen alkanut toimittajan työ DLP:ssä ja varsinkin puoluekoulun puolitoista vuotta Moskovassa alkoivat avata silmiä. Moskovassa tärkeä tieto tuli vapaa-aikana venäläiseltä ystävältä. Toimittajana hän oli perillä maan asioista ja kertoili yhtä ja toista myös 1961 puoluekokouksen takahuoneesta, jossa mm sensuroitiin puheenvuorot.
Silloin kuulin mm., että puoluekoulun toimittajaosaston puolueryhmässä oli ensi kerran valittu johtoon muu, kuin ennakolta ylhäällä päätetty. Se oli sensaatiomaista. Samalla kuulin myös lakoista ym.
Nyt on tietysti vaikea muistaa, mitä minäkin kaukaisena vuotena tiesi ja tekikö mitään muuta kuin edellytettiin. Lienee niin, että Stalinin vainoista, nälänhädistä ja ihmisoikeuksien rajoituksista ei haluttu tietää, vaikka tekstiä olisi ollut saatavilla. Minullekin selvisi vasta naimisiin menon jälkeen, miten epädemokraattinen neuvostojärjestelmä todella oli. Oman mielenrauhan kannalta on tietysti hyvä, että niin kävi sentään kaksi vuosikymmentä aikaisemmin kuin koko järjestelmä luhistui omaan mahdottomuuteensa.
Aimo Ruusunen on työssään armollinen, kun vain ohimennen viittaa kansandemokraattisten lehtien toimittajakunnan heikkoon yleissivistykseen, joka kuitenkin lienee vaikuttanut melkoisesti. Kun älymystön edustaja oli 1950-luvulla häädetty liikkeestä / tai lähteneet itse /, täytimme toimituksetkin me, joiden yleinen tietämys maailmasta ja kielitaito oli heikko. Eikä Venäjällä tai Saksassa annettu koulutus avartanut näkemyksiä.
Aimo Ruusunen on varmasti oikeassa, kun päättelee, että Kerttu Kauniskangas vaikeni NL:n asioista, vaikka olisi voinut kirjoittaa oman ”mustan kirjan”. Samaahan minä pidin kirjeenvaihtajana ihan periaatteena: mustaa en väitä valkeaksi, mieluiten vaikenen.
Tuli sitten vaiettua myös toisinajattelijoista. Syynä voi olla sekin, että moskovalainen perheeni ei ollut maanalaisen liikkeen kanssa missään tekemisissä. Ulkomaalainen vaimo ja Sergein jääminen länteen 1978 aiheutti sukulaisille ihan tarpeeksi hankaluuksia.
Suurella kiinnostuksella luin Aimon erittelyn SKP:n puolueriidan etenemisestä. Oltuani nuo vuodet maasta poissa tuli vastaan monta uutista. Olin kokonaan esim. unohtanut Rauno Setälän roolin. Tuntuu joka tauksessa hyvältä, että Aimo on onnistunut kokoamaan rehellisen kuvan tapahtumista. Sen luulisi olevan ulkopuolisille ja varsinkin nuorille vaikuttava esitys.
Kun Aimo jatkaa aiheen työstämistä väitöskirjaksi, olisi ehkä paikallaan laajentaa NL-aiheiden julkaisemista myös KU:n osalta ja yksityiskohdin muutenkin kuin tässä esillä olleisiin varsinaisiin käännekohtiin. Siitä huolimatta, että sieltä löytyy kasapäin rutiininomaisesti lehteen pantuja neuvostoliittolaisia juttua, jotka ovat pelkkää potaskaa. Ja niiden juttujen syytä lienee ainakin osittain, että suuri osa vasemmistoliiton äänestäjistä on vieläkin pyörällä päästään ja äänestää tennilöitä, kuoppia ja jakke laaksoja sekä vastustaa tunteen omaisesti EU:ta ym.
Aimon työ on niin tärkeä, että se pitäisi saada edes monisteena tutkimuslaitosten käyttöön (ellei jo ole) ja ainakin väitöskirjavaiheessa julkaistua.